Ravinto

Me teimme sen! Ja nyt: babysteps

Vähän hämmentynyt fiilis. Nyt se on takana. Tuli kahdeksas päivä ja haukkasin omenaa. Veneellä. Hyvän ja pahan tiedon salaisuudet eivät auenneet, enkä havainnut olevani alasti. Onneksi! Oli alun alkaen uhkarohkeaa lähteä paastosta palalevana syysmerelle. Lisäksi en löytänytkään veneeltä paksua luotto-fleeceäni takin alle. Puin päälle kaiken, mitä löysin, varsinkin paluumatkalle menosta viisastuneena. Puosun rantautumishommien hoito olikin sitten jänskää topattuna pulleroisena.

Mutta. Se ensimmäinen haukkaus ja pureskelu. Ai valtava, miten vahvan makuinen omena! Näitä ostan aina jatkossa… Ja miten näin täyteen voi tulla omenasta! Ajatella että olen samaan vatsalaukkuun joskus ahtanut kokonaisen pitsan. Jos pidän ateriat pieninä ja syön pääosin tuoretta, jatkanko hoikistumista?

Vaikkei kilojen pudottaminen ollut paaston päämäärä tai motivaattori, kerrottakoon, että hitaan, lähes kaksiviikkoisen totutteluni aikana katosi puolitoista kiloa ja itse paaston aikana kolme kiloa.

Kaiken kaikkiaan paasto sujui yllättävän kitkatta. Kerran torjuin kurkkukipua ja kerran päänsärkyä. Jälkimmäinenkään ei todennäköisesti johtunut paastosta vaan kirkasvalolaseista. Syömään sortuminen ei ollut lähelläkään, kiitos tämän blogin ja paastokaverin ohjeistamisen. Ne motivoivat huisisti. Heikottanut ei myöskään, mikä menee varmasti vihermehujen piikkiin. Ylenpalttista hajamielisyyttä kyllä esiintyi – ja esiintyy edelleen. Takana on vasta omena-ateria ja yksi tuorekasvissateria.

Ohje kuului: Totuttele ruokaan kuin vauva.

Kuten aikasemmin olen kertonut, paasto myös herkisti. Tunteita tuli ja meni. Yllättäviä menneisyyden tapahtumia nousi pintaan – ja kaikenlaisia tulevaisuusideoita. Paasto kääntää katseen sisäänpäin, mutta kyllä havaitsin myös tarkkailevani normaalia valppaammin ihmisiä ja erilaisia kommunikaatiotilanteita. Johtui ehkä siitä, että syömättömänä elää jollakin tapaa ulkopuolisena. Hurjia ruokavuoria oli ihmisillä muuten kärryissään marketin jonossa!

WhatsAppissa totesimme tänään Marikan kanssa, että nyt on voittajafiilis. Me teimme sen. ”Se oli kans yks syy koko hommaan, että halusin todistaa ittelleni, että musta on tähän.” Hyvä me!!! Mietimme myös, olisiko paikallaan palkita itsensä tästä saavutuksesta – ja nimenomaan jollakin muulla kuin syötävällä tai juotavalla. Olen käyttänyt niitä palkintoina turhan usein elämän varrella. Hemmotteluhoito? Vaate? Uusi tatska?

Tätä jään nyt pohtimaan. Ja pohtiessani kaadan pakastemarjoja baby-kulhoon sulamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *