Keho

Salisissi raportoi

Herään hämärässä, lähestulkoon pimeässä. Kestää hetken tajuta, että olen yöllä paennut avomiehen kuorsausta peräpömpeliin. On viikonloppuaamu. Missä kännykkä? Vasemman olkapään hoodeilla? Haparointia. Ja osuma. Kello on 8.10.

Nyt varmasti reipas ihminen lähtisi sinne alakerran salille treeniohjelma ja juomapullo kainalossa. Tai ensin hän hoitaisi alta pois puolen tunnin kirkasvalohoidon, mutta heti sen jälkeen. D-vitamiini pitää muistaa myös. Kun etsin purkkia keittiön kaapista, tiskipöytä paljastaa hyvinvoinnin jahtaajan alennustilan: salaatti tekemättä, skumppapullo tyhjillään.

Ehkä on parempi siirtää salille menoa vähän, koska illalla on skumppanin kanssa skumppailtu? Aamupalakin pitää nauttia ensin. Sitä paitsi suorittamisenvastaisen viikonlopun nimissä on vähän lojuttava. Elokuva ehkä? Kynsien lakkaus! Aivan top-lauantaipuuhaa!

Aamusalille menijä avaa salin oven kello 19.05.

Entä sen jälkeen? Vanhan saliohjelman mukaisesti edetään. Lämmittely crosstrainerilla (erona ohjelmaan se, että 15 minuutin sijaan veivaan 30 minuuttia, koska näin saan viivytettyä muihin laitteisiin menoa). Sitten ojennuksia selkäpenkissä rullaten. Häijy rasti, koska pää alaspäin kuntoilu on keljumpaa kuin pää ylöspäin. Jalkaprässiä, kulmasoutukonetta ja rintaprässiä. Ihmisen elämä on yhtä prässiä? Mutta järisyttävä havainto: saan jalkaprässissä ja kulmasoutukoneessa siirtyä totuttua pykälän verran suurempaan kilolukemaan! Rimaa hipoen, mutta kuitenkin. Oi riemua!

Tämän havainnon ääreen on pakko pysähtyä. Aiempien, aina lyhyeen lopahtaneiden sali-innostusten aikana olen kummastellut puheita treenaamisen koukuttavuudesta. Mistä ihmeestä väki höpöttää? Salitouhun ihanin vaihe on loppuvenyttely. Mutta tämmöistä edistymisen iloa siis saattaa esiintyä. Hämmentävää.

Jos olisin oivaltanut tämän aikaisemmin, olisiko kaikki salille menoon liittynyt lusmuilu jäänyt sikseen? Netflix-tuijotus ja kynsien lakkaaminen. Tosin, ehkä olin alitajuisesti hakeutunut lakkaamaan oikella sävyllä…

Saan valokuvata kaikessa rauhassa; satuin tulemaan tänne sellaisena hetkenä, ettei paikalla ole muita. Pieni, kotoisa sali hetken kokonaan minun. Oikeastaan on vaikeaa ymmärtää, että olen jopa siivonnut lykätäkseni tänne tuloa.

Ehkä seuraava askel on kokeilla Aurinkopiha Span liikuntaryhmiä. Sellainenkin käänne on tapahtunut, että ensimmäistä kertaa blogikirjoittamiseni historiassa olen sopinut yhteistyöstä yrityksen kanssa: saan käyttää maksutta palveluita, joista kerron teille täällä blogissa. (Kertoisin enivei, älkää paljastako minua. 🙂 ) Tarjolla on Yin Yogaa, aamujumppaa, ladyjumppaa, Dance Aquaa, tosi monenlaista muutakin vesiliikuntaa… Tämäkin on mielenkiintoinen haaste. Kuten aikaisemmin olen paljastanut, kouluajoilta jäi ryhmäliikuntatraumoja, jotka vaivaavat edelleen. Miten ne vaikuttavat nyt?

Kello on 22.30. Salin jälkeen on saunottu, vilvoiteltu, syöpötelty, mietitty maailman menoa ja haukoteltu hartaasti. Päiväraportti lähestyy loppupistettään. Ei ole tiedossa, kuinka monta prässipäivää sisältyy ituhippimummon jäsenyyteen tällä planeetalla, mutta yksi on joka tapauksessa taas takana päin. Hyvää yötä, kaikki oman elämänne treenisissit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *